Goodbye and thanks for all the fun!

Oopperan aula

Kun papereita ei sitten saatu valmiiksi, yritys kaksi alkoi keskiviikkona kymmeneltä. Ei sekään ihan putkeen mennyt, kun kaikki opettajat eivät olleet vielä ehtineet täyttää arviointeja ja Miriam oli koko päivän vahtimassa loppukokeita. Toivottavasti saamme ne mukaamme ennen lähtöä, ettei tarvitse jännityksellä odottaa Suomen päässä todistusten kohtaloa. Toimimaton excel-taulukko oli viedä hermot, mutta illaksi oli sentään luvassa jotain kivaa, mikä veisi ajatukset pois paperisodasta. Olimme ostaneet viikkoja aijemmin liput oopperaan, mutta sitä ennen oli ostettava ainekset korvapuusteihin, joita olimme luvanneet leipoa torstai-illan illanistujaisiin Magdalenan ja muiden seurassa. Suurimman osan aineksista pystyimme helposti päättelemään ulkomuodon ja kuvien perusteella, mutta yhtä ainesosaa emme millään löytäneet: kardemummaa. Kaksi isomman kaupan maustehyllyä kolusin läpi, mutta ei löytynyt. Kuminaa oli esillä valtavat määrät ja pippuria myös, minkä olen maistanut ruoastakin. Eipä täällä paljon muita mausteita tunnuta käytettävänkään. Isojen kauppojen valikoimiin kuului toki erikoisempiakin mausteita kuten kurkuma ja tähtianis, mutta paljon niukemmalta valikoima tuntui verrattuna suomalaisiin jättikauppoihin. Täytyi siis pärjätä sillä, mitä löytyi ja toivoa, että muut ainekset osuivat kutakuinkin oikeaan. Jauhoistakaan en ole satavarma. Vähän vaikuttivat hienojakoisilta  pullataikinaan. Lähdin koulusta vasta neljän jälkeen ja saavuin viideksi asunnolle, mikä tarkoitti, että tunnissa olisi ehdittävä valmistaa taikina jääkaappiin huomista varten ja laittauduttava seitsemältä alkavaan oopperaan.

Yksityiskohtia oopperasalista

Koristeluissa ei ollut rokokoon tyylin mukaisesti säästelty

Olin löytänyt second hand -kaupasta itselleni ihanan mustavioletin juhlamekon ja nyt oli syy käyttää sitä ensimmäisen kerran. Enää oopperaan ei samalla tavalla aina pukeuduta iltapukuun kuin ennen ja upeiden asujen seassa kulki tavallista farkkukansaa. Ensimmäinen kertani kun oli, halusin juhlistaa sitä kunnolla ja lähtökin koittaa pian, oli laittautumiseen syytäkin. Paikka oli hyvin klassinen ulkoa päin ja julkisivua koristivat korinttilaiset pylväät päätykolmioineen. Sisustus olikin sitten vähän jotain muuta ja itse näyttämösali uusrokokoota ylitsepursuavine kullattuine koristeluineen ja kattomaalauksineen. Näkemisen arvoinen kyllä ja niin oli Verdin Otellokin, minkä ansiosta tämä tuskin jää viimeiseksi, sillä kokemus yllätti positiivisesti ja kolme tuntia kului hujauksessa.

Onnistuvat ihan hyvin, vaikka kardemummaa ei ollut ja välineet piti improvisoida

Torstaina koulun jälkeen juhlimme lähtöämme ja Magdalenan kokeiden päättymistä grillaamalla hyvää ruokaa ja keskustellen myöhään yöhön. Leipomamme korvapuustit kävivät kaupaksi, vaikka kardemumma puuttuikin. Perjantain aamuna alkoi viimeinen koulupäivä yhdeksältä. Vihdoin saimme kaikki paperit leimoineen ja allekirjoituksineen sekä lisäksi mukaamme muistoksi kaksi kalenteria, joissa oli opiskelijoiden töitä. Sitten vain asunnolle siivoamaan ja pakkaamaan, mistä jäi meille vielä sopivasti aikaa käyttää viimeiset valuuttamme maistuvaan lounaaseen lähikahvilassa. Ja ei kun kohti lentokenttää laukut mukulakivillä vaappuen. Turvatarkastus oli aivan yhtä ikävä kuin ennenkin, mutta pääsimme viimein istumaan koneeseen ja jättämään hyvästit ihanalle Prahalle...

Se lentää sittenkin!

...tai emme sittenkään. Koneen vasemman moottorin startti oli hajonnut ja korjausta jouduimme odottamaan seuraavaan päivään, mutta saimme kuitenkin ylläpidon odottelumme ajaksi. Tieto kulki huonosti ja päädyimme seikkailemaan kentällä pitkäksi aikaa huonojen ohjeiden varassa, mutta lopulta pääsimme hotellille yöksi ja ruokakupongit pitivät tyytyväisinä. Toinen yritys oli keskipäivän tienoilla, eikä sekään ihan putkeen mennyt, mutta viimein kone nousi ilmaan ja olimme Suomessa lauantaina viiden aikaan illalla. Kerta kaikkisen oonistunut reissu sai onnellisen päätöksen, kun oma siippani odotti aulassa ja vihdoin alkoi kesäloma!

Kiitos, kumarrus ja heippa!

Heijastuksia odotellessa

Unikko <3

Velká Chuchle aamutuimaan

Loppu alkaa uhkaavasti lähestyä ja tunnelmat ovat ristiriitaiset; ikävä alkaa olla kova, mutta samalla haluaisi jäädä vielä hetkeksi, kun vielä olisi paikkoja, joissa haluaisi käydä ja tapahtumia, joita kokea. Koulu sekä paperityöt pitävät viimeiset päivät kiireisinä, eikä aikaa jää turhanpäiväiseen haikailuun. Papereita pitää tulostaa, lomakkeita täyttää, erilaisia todistuksia kysyä, allekirjoituksia ja leimoja pyytää... Samalla olemme loppu ajan maalaamassa laukkaradan ulkoseinään maalausta toisella puolella Prahaa. Vielä haluaisin myös saada valokuvauksen opettajilta Dorotalta ja Jaroslavilta kommenttia filmi- sekä digikuviin, mutta aika voi mennä liian tiukille niiden kanssa. Maanantaina unisina, mutta sitäkin innokkaampina, matkustimme aikaisin samaa reittiä Velká Chuchlelle kuin edellisenäkin päivänä. Oli aivan mielettömän kaunis kevätaamu, jota säesti lähimetsän humina ja kovaääninen linnunlaulu, jonka kaupungin keskustassa liikenteen melu ja muut ihmiselämän äänet peittävät alleen. Pian paikalle ilmestyi muutama muukin oppilas sekä kaksi piirustustuntien opettajaa. Heillä oli mukanaan videotykki, jolla ennakolta suunniteltu kuva oli tarkoitus heijastaa seinään. Harmi vain, etteivät opettajat olleet tulleet ajatelleeksi loppukevään aamujen aurinkoa, joka hävitti tykin heijastuksen kokonaan. Pienen palaverin jälkeen sovimme, että palaamme paikalle yhdeksältä samana iltana, jolloin toivottavasti on vähän hämärämpää. Sitten vain kimpsut ja kampsut kasaan ja takaisin kohti keskustaa uuden tuttavuuden, Nastasian, seurassa. Pyörähdimme kahvilassa lähellä asuinpaikkaamme ja juttelimme niitä näitä. Hän oli kotoisin Venäjältä ja asuu ja opiskelee koulussamme. Hurjaa, minusta tuskin olisi ollut kuusitoistavuotiaana muuttamaan yksin asumaan vieraaseen maahan. Venäjä on kuitenkin tsekin kielisukulainen, joten sen opiskelu lienee yhtä helppoa kuin suomalaiselle eestin opiskelu. Ilta saapui verkkaisesti ja oli jo hämärää, kun saavuomme perille. Yhdeksän aikaan oli yhtä hämärää ja lämmin kuin suomalaisena kesäyönä, mutta maalaus jäi yhä aloittamatta. Tällä kertaa videotykkien valo näkyi hyvin, mutta itse mallikuva osoittautui liian leveäksi seinäpinnalle. Tunnin väännön ja käännön jälkeen annoimme numeromme jotta saisimme tiedon seuraavasta yrityksestä ja jotta pääsisimme vihdoin nukkumaan.

Yksinäinen videotykki

Palaveri jatkosuunnitelmista

Prahan päärautatieasema oli myös näkemisen arvoinen

Väsymys vielä aamulla silmiä painaen lähdimme tapaamaan Miriamia viimeistä paperisotaa varten. Sovimme, että hän aloittaa täyttämisen ja me sekä opettajamme täydennämme loput tiedoista keskiviikkona. Dorota saapui koululle juuri, kun olin viimeisetkin arkkitehtuurikuvat tulivat valmiiksi ja keskustelimme valokuvistani. Hän piti sommitelmistani vaikka sävyt olivat pehmeitä. Osa kuvista toimi ihan hyvin, mutta joitakin olisi voinut kokeilla vielä erilaiselle voimakaskontrastiselle paperille, joka vaatisi erilaisen käsittelyn, mutta onnistuessaan säilyisi huomattavasti paremmin kuin tavalliselle uudenlaiselle paperille vedostetut. Olisin mielelläni halunnut kokeilla, mutta aikaa on enää niin vähän, etten välttämättä olisi ehtinyt, kun lomakkeet vievät koko keskiviikon ja illat ovat kaikki täynnä muuta toimintaa. Juuri, kun olemme lähdössä, mielekästä tekemistä riittäisi aamusta iltaan. Junalla jälleen kerran matkustaen saavuin Velká Chucheen puoli yhdeksäksi. Reilun puolen tunnin säätämisen ja vääntämisen jälkeen saimme vihdoin heijastukset seinälle juuri niin kuin piti ja aloitimme ääriviivojen piirtämisen seinään illan pimetessä ja kylmetessä. Useampi tunti seitsemän seinän kanssa menikin ja lähtiessäni puoli kahdeltatoista aikaan, viimeistä kuvaa vielä viimeisteltiin. Ehkä nyt voimme jatkaa päivänvalossa, sillä illoiksi meillä on jo muuta menoa.

Päärautatieaseman laiturit

Varjoselfie

Vihdoin päästiin piirtämään

Kuvat 4,5,6

Juokse sinä humma niin minä kuvaan

Kaupungin puutarhat ovat hyvin hoidettuja

Viimeisiä vapaita tuli vietettyä rennoissa merkeissä. Lauantai sujui hyvin rauhallisesti ja pienen kierroksen tein kameran kanssa paikkoihin, joissa olin käynyt ensimmäisten viikkojen aikana tallentaakseni kevään ihanan etenemisen tässä kauniissa kaupungissa. Mikäli tänne haluaa tulla käymään ja on luonteeltaan perisuomalainen (ei pidä hellelukemista tai ruuhkista), huhti-toukokuu on ehdottomasti parasta matkustusaikaa. Sadetta ei ole tullut kuin muutamana päivänä, lämpötilat ovat pysyneet pääasiassa miellyttävissä 15-20°C lukemissa ja muiden turistien joukossa mahtuu vielä kulkemaan kohtuu mukavasti. Nyt jo kiertäessäni huomasin, että ihmisten määrä Prahan linnan ympärillä on kasvanut siitä, mitä se oli huhtikuussa. Prahalaisten tapaan olen alkanut jopa vältellä viikonloppuisin näitä turistirysiä, joissa liikkuminen vaatii aikaa ja hermoja. Paljon mielummin teen kävelyretkiä rauhallisemmille puistoalueille ja kaupunginosiin, joissa saa parempaa palveluakin. Ikävintä monessa ydinkeskustan ruokapaikassa ja kahvilassa on korkeat hinnat ja pienet vedätysyritykset eli tyypilliset turistikohteiden ongelmat. Tarpeeksi kuljeksittuani oli aika illallisen ja vihdoin saimme aikaiseksi Pauliinan kanssa käydä Crossclubin ravintolassa syömässä. Tämä vähän erikoisempi paikka tarjoilee perus leikkeleitä, burgereita ja pitsaa, mutta itse rakennus oli jo näkemisen arvoinen ja kerrankin musiikki ei ollut perus listahittejä kuten yleensä, vaan hieman raskaampaa, omaan makuuni sopivampaa.

Ennen...

Huhtikuun alku...

...toukokuun loppu

...jälkeen

Vielä löytyy kukkiviakin puita

Heppoja!

Kilpailun päättänyt ratsu

Nelisen vuotta sitten kävin interrail-matkalla ja pienen pyörähdyksen tein silloin Prahassa, joten sunnuntain junamatka ei ollut ensimmäinen, mutta nopeasti sitä oli unohtanut, mistä junat minnekin päin rautatieasemalla lähtevät. Huonoista opasteista huolimatta pääsimme oikealla junalla Velká Chuchlelle ajoissa ja törmäsimme siellä Miriamiin, joka oli löytänyt viikonlopustaan aikaa kisoille myös. Koulumme oli varsin paljon esillä ja osa kuvaajista oli Škola Michaelin oppilaita. Meille neuvottiin hyviä kuvauspaikkoja, jotta saisimme myös onnistuneita otoksia nopeasti ohi kiitävistä jockeyistä ratsuineen. Aika siis kamerasta mahdollisimman pieneksi ja aukko suureksi. Pilvinen sää ei ollut ihanteellinen, mutta parempi kuin ohi menevät pilvilautat, jotka vaikeuttaisivat kuvaamista paljon enemmän. Hillittömiä osasta tulikin, kun nopeaan kuvaan tarttuu ihmissilmälle näkymättömätkin liikkeet. Kisat olivat kokemus, josta olisin varmaankin jäänyt paitsi, mikäli koulun kautta en olisi saanut ilmaislippua. Ravimaa Suomeen eivät laukkakisat ole juurtuneet enkä mitenkään fanaattinen hevosurheilun seuraaja muutenkaan ole, joten mahdollisesti jää viimeiseksikin. Nyt kun reitti radalle on testattu, huomenna on helpompi aikaisin aamulla suunnistaa takaisin seinämaalaushommiin.

Sisäänkäynti, jonka vihreään seinään koulu tekee maalaukset

Katsomossa oli vielä tilaa saapuessamme, mutta täyttyi hiljalleen kisojen edetessä

Yksi ratsuista vauhkona vielä kisan jälkeen. Oli tytöllä pitelemistä.

Kisan päättäneitä ratsuja ja ratsastajia 

Hupsulta tuo ratsastus valokuviassa näyttää

Kärkikaksikko ja puolikas kolmonen

Kahdeksanjalkainen kisaaja(?)

Epäonnistumisia ja hyviä uutisia

Ja lisää vähän parempia harmaita kuvia. Kaiken kaikkiaan kuvia oli 70 
 joista 18 onnistui siedettävästi

Keskiviikkona sain yrittää valokuvien kehitystä uudestaan. Aamupäivällä odotellessani opettajaa muokkasin arkkitehtuurikuvia, joita on suoristamatta vieläkin muutamia. Hyvää harjoitustahan se on, mutta aika puuduttavaa ja monotonista touhua jo muutaman kuvan jälkeen. Kaiken valmiiksi saatuaan, opettaja avusti valokuvien kehittämisessä. Ilmeisesti olin käyttänyt liian pientä aukkoa kehittäessäni kuvia. Viimeksi hän antoi ymmärtää pienemmän aukon olevan parempi, mutta ehkä ei tässä tarkoituksessa sitten nähtävästi kuitenkaan. Tein siis tällä kertaa toisinpäin kuin viimeksi: magenta oli yhä 200, mutta aukko niin iso, kuin vain mahdollista, mikä laski ajan 25 sekunnista kolmeen. Sekuntikello ei ollut digitaalinen, joten puolikkaita minuutteja ei voinut käyttää hyödyksi, eli suurin aukko ei kelvannut. Parempia niistä ehdottomasti tuli, vaikkei kovin hyviä. Valkoinen ei vieläkään ole valkoista ja alan epäillä jo filmin kehityksen onnistumista, kun negatiivissa selkeästi ylivalottuneet kohdat ovat harmaita valokuvissa. Liian pitkään tai liian lämpimässä vedessä kehittynyt kenties.

Suoristettua ja retusoitua arkkitehtuuria

Suoristettua ja retusoitua arkkitehtuuria

Suoristettua ja retusoitua arkkitehtuuria

Suoristettua ja retusoitua arkkitehtuuria

Temperamaalaukseni sen kuin vääristyy
 joka maalauskerralla enemmän

Seuraava aamu oli aikainen ja tällä kertaa Pauliinakin uskaltautui mukaan, kun jatkoimme temperamaalauksiamme. Aivan yhtä hirveä se maalaus oli kuin edelliselläkin kerralla ja selkeästi pelastuksen ulottumattomissa. Opettajakin antoi kerrankin vähän enemmän kritiikkiä, jota myös pahoitteli, ettemme vain pelästy. Kovasti se huvitti, kun meistä ne olivat kaikin puolin kamalia. Nyt on viimeisetkin paineet onnistumisesta karisseet ja voin rauhassa kokeilla radikaaleja ratkaisuja, kun pilaamisen pelkoa ei enää ole. Samana päivänä saimme myös kuulla, että voisimme halutessamme osallistua seinämaalauksen tekoon. Opettaja ainakin tuntui olevan ajatuksesta innoissaan ja me myös. En vielä kertaakaan ole päässyt kokeilemaan ja projektorin kanssa ei niin jännitä, että tulisi yhtä helposti virhemittauksia kuin mitä temperatunnilla.

Viikko enää jäljellä ja perjantaina oli vain Jakubin piirustustunti. Hetken odottelun jälkeen opettaja toi leivoksen ja keksin lautasella ja kasasi niistä sekä muista astioista aamiaisasetelman, josta piti tehdä kuvitus tarkan piirustuksen sijaan. Välineinä muste, erilaiset terät ja pensseli sain kasaan ihan hienon kokonaisuuden, jossa kokeilin vähän erilaisia varjostuskeinoja mm. piste- ja viivarasterointia. Ehdottoman hauskaa puuhaa varsinkin, kun sain vähän jutun juurta muidenkin oppilaiden kanssa. Yksi heistä oli käynyt kahden viikon vaihdossa Hyvinkäälläkin ja oli pitänyt kokemuksesta, vaikka kylmä oli ollut. Valokuvauksen opettaja Dorota oli vapaalla, joten valokuvista saan kommenttia vasta ensi viikolla. Se alkaakin jännissä merkeissä, kun saamme koko seuraavan viikon osallistua seinämaalauksen toteutukseen. Mutta ensin kohti viimeistä viikonloppua Prahassa.

Aamiaiskuvitusta ja tuo pallero tuossa lautasella
keksin vieressä yrittää olla jonkin sortin pulla

Roses are gray, violets are gray...

On se vaan iso galleria. Viidessä kerroksessa
1900- ja 2000-lukujen taidetta

Sunnuntaina nousin aikaisin, jotta ehtisin käydä vihdoin ja viimein viereisessä Trade Fair -kansallisgalleriassa, joka on taidekierrokseni viimeinen. Pysyviin näyttelyihin kuului 1900-luvun alun ja puolivälin taidetta mm. Ranskasta, mutta Picasso, Matisse, Munch ja muut jäivät nyt vähemmälle huomiolle, sillä halusin tutustua tsekkiläisten tekemiin teoksiin. Muchan tietävät kaikki ja lieneekin tunnetuin paikallinen artisti helposti lähestyttävällä tylillään, jota löytyy niin gallerioista kuin julisteista ja vanhoista mainoksistakin. Funkkisgallerian näyttelyt keskittyvät kuitenkin 1800-luvun lopulta eteenpäin tehtyyn taiteeseen, jota oli useassa kerroksessa. Mitä pidemmälle ajallisesti mennään, sitä kiihtyvämmällä tahdilla suunnat vaihtuvat sekä sekoittuvat ja mukaan tulivat lisäksi ismit. Kierros alkoi tutulla kansallisromantiikalla, johon kuului muutama Muchankin työ. Minua henkilökohtaisesti kiinnosti paljon enemmän kuitenkin František Kupka, joka aloitti uransa jugendista ja symbolismista, mutta vaihtoi suuntaa yhä abstraktimpaan ja lopulta futuristiseen kubismiin ja konstruktivismiin. Melkoinen suunnan muutos yksittäiseltä tekijältä. Kubismi erityisesti oli täällä kova juttu aikanaan eikä pelkästään taiteessa vaan myös arkkitehtuurissa, huonekaluissa ja astioissa, aivan kuten Suomessa oli funktionalismin kanssa. Suuntaus ei ollut yhtä väriaskeettinen ja osa töistä loisti lähes sateenkaaren väreissä. Sosialistisesta realismista (eli neuvostopropagandasta) oli vain pari esimerkkiä, onneksi, sillä ovathan ne aika kauheita historian huomioon ottaen. Kommunistien vallankaappauksen jälkeen 1948 taide, joka ei pönkittänyt kommunismin ihanteita, ei ollut taidetta ja sen tekijät eivät ainakaan virallisesti taiteilijoita. Pop-taidekin kulki hieman omia polkujaan ja ammensi vaikutteita slapstick-sarjakuvista. Uusinta nykytaidetta oli vain muutaman teoksen verran, mutta sitä toivottavasti voi nähdä muuallakin lisää. Galleria ei keskittynyt täysin puhtaasti taiteeseen ja usein osa kerroksen näyttelytiloista käsitti esim. muotoilua, lavastustaidetta ja arkkitehtuuria. Ne kävin läpi erittäin pikaisesti, ja siitä huolimatta aikaa sain kulutettua kokonaiset viisi tuntia pelkissä pysyvissä näyttelyissä.

Josephine Crane-Bradleyn muotokuva Slaviana 
Alfons Mucha (1908)

Oldřich ja Božena
František Ženíšek (1884)

Raha František Kupka (1899)

Viivoja, tasoja, syvyyttä III
František Kupka (1913-23)

Synteesi
František Kupka (1927-29)

Asetelma - ruusukimppu
Antonín Procházka (1921)

Kubismin innoittamia astioita

Päiväkirjastani, 
Jindřich Štyrský(1933)

Magneettinen kala, Mikuláš Medek (1949)

Suuri astronautti, Pavel Brázda(1954)

Tuoli - kaappaaja, Aleš Veselý (1964)

Yksi suomalainen eksynyt joukkoon:Eero Aarnion pastilli!

Suuret urat, Václav Boštík (1978)

Aaltoileva lieriö, Vladislav Mirvald (1980)

Punahilkka, Michael Rittstein (1986)

Avoin ikkuna, Stanislav Libenský ja Jaroslava Brychtová (1991-92)

Tanssivan talon pienoismalli löytyi sieltä myös

Barokki I, Jakub Špaňhel (2001-02)

Helppoa, tai olisi ollut kunnon varjojen kanssa. Nyt jäi vähän
epäselväksi, mikä on likaa ja mikä varjoa.

Maanantaina saimme liput Miriamilta laukkakisoihin. Koulu tekee yhteistyönä Conseq Parkin kanssa oppilaiden toimesta seinämaalauksia radan ulkoseinään ja tästä hyvästä myös me saimme muutaman vapaalipun. Vähän vihjailtiin, että saisimme ehkä käydä katsomassa itse maalauksenkin toteuttamista ja olisihan se hienoa nähdä, kuinka tällainen projekti konkreettisesti toteutaan. Päivä jatkui piirtämisellä ja meille ennestään tuntematon opettaja antoi täysin valita, mitä teemme. Perus kipsipään piirtämiseksi se sitten meni. Olisihan se mukavaa, jos opettajat antaisivat tehtäviä ehdottamisen sijaan. Vaikeampaahan se on ilman yhteistä kieltä ja ja sen kanssakin moni opettaja tuntuu olevan hyvin varovainen. Kaikesta kysytään käykö tämä ja tuo sekä palaute on erittäin positiivista, ehkä liiankin. Sen verran kovanahkainen jo olen, etten säikähdä rajuakaan kritiikkiä, mutta on se varmaan vieraille oppilaille vaikeampaa antaa. Nopeasti tehtävästä suoriuduimme ja jatkoimme vielä hetken koululla kuvien muokkausta, ennen kuin kaunis sää vei voiton ja päätimme lähteä iltapäiväkahville ulos istumaan. Loppuviikoksi oli luvattu huomattavasti kylmempää ja sateista, joten kiusauksia lyhyempiin koulupäiviin ei olisi tulossa lisää.etaan.

Vino pino harmaita kuvia, joista ehkä pari onnistui

Seuraavana päivänä pääsin jälleen kehittämään valokuvia ja tällä kertaa yksin. Kunnon flow päällä ja suomalaista radiota kuunnellen sain valmiiksi monta kuvaa - joista ei oikein yksikään onnistunut. Harmaata, harmaata ja lisää harmaata. Lopahti se fiiliskin siinä, kun katselin kehittämiäni valokuvia, joissa ei ollut mustasta tai valkoisesta tietoakaan. Ei kauhean miellyttävä kokemus tuo suodatinvalosysteemi, kun kontrasti oli täysillä (magenta 200) ja yhä kuvat tasaista mössöä. Ei voi mitään. Ensi kerralla ehkä kysyn tarkemmat ohjeet opettajalta.